Translate

SHARE THIS BLOG

SHARE THIS BLOG:

torstai 22. syyskuuta 2011

Päätös oikoa hampaat aikuisiällä - The decision to straighten teeth in adulthood

Joskus kaksikymmentävuotiaana tein osittain yllättäen, osittain harkitun päätöksen lähteä oikomaan hampaani. Vaikka päätös ja toteutus on vaatinut itseltä paljon malttia ja luottamusta lopputuloksen onnistumisesta, olen tällä hetkellä tyytyväinen päätökseeni. Ensinnäkin hampaitani oiottiin jo nuorena ala-asteiässä erilaisilla kiinteillä kojeilla ja itse irrotettavalla oiontalevyllä. Kuitenkin oikomisvika löytyi vielä täyden iän jälkeen, siispä ensin kuviin hampaista ja siitä se lähti.

Itsellä on käynyt enemmän kuin hyvä tuuri oikomishoidon suhteen, koska kunta, jossa asuin oli silloin vielä itsenäinen, joten olin etuoikeutettu pääsemään suupolin asiakkaaksi ja maksamaan vain poliklinikkamaksun. Silloinen Längelmäen kunta hoiti loput maksupuolesta, joita on sen jälkeen maksanut Jämsän kaupunki.

Oikomihoidon takia on tullut poistettua kahdet rautahampaat ylhäältä ja alhaalta, jotta pieneen leukaani sopii kaikki hampaat mahdollisimman suorina. Ns. raketit tulivat tässä tilanteessa hyvinkin tutuiksi, niin ylä- kuin alahampaidenkin kohdalla. Ja vaikka itselle kerrottiin rakettien kiristyksen olevan kipeä operaatio, voin täysin suoraan ja lämpimästi todeta, että ei se ole normaalia ikenen tuntoa kummoisempi asia, eli eipä tuo ole hampaiden pesua kummoisempi tilanne.

Olihan se alahampaiden kanssa ensin hivenen rajua, kun poistotilanteessa ei puudutusaine ollut kunnolla kerinnyt toisen hampaan osalta täysin vaikuttaa. Siinä tuli silloin kaunis ylä c tai joku vastaava. Myös viisauden hampaiden kanssa oli pientä operointia, kun ensimmäisen hampaan poiston jälkeen oli ensin tarkoitus poistaa loput paikallispuudutuksessa, mutta itse en vain saanut kerättyä riittävästi rohkeutta itse poistoon. Ne lähtivät sitten tyylikkäästi nukutuksessa, joka osoittautui omalta kohdalta järkeväksi päätökseksi.

Alaleuan leikkaaminen oli myös mukana tullut sopimus, johon tuli alusta lähtien lähdettyä. Kokemuksena ihan mielenkiintoinen, joka on opettanut itsestä paljon uutta. Hampaiden poistojen yhteydessä kun on pitänyt korjaantua myös monia vääristyneitä toimia omasta elämästä, jotka olisi ollut jollain tasolla huonommalla tolalla. Näin minä kuulin kerrottavan Erkki Lehtirannan kurssilla "Ihmiskehon kieliopista". Oli aiheeltaan ihan mielenkiintoinen viikonloppukoulutus.

Leikkauksen jälkeen oli yllättävää, että särkyjä ei erityisemmin ollut, tosin alussa tuntui siltä, kuin leukaani olisi laitettu tupla-annos botoxia ja muutenkin leuka tuntui kuin paksulta ja tiukalta kuminauhalta. Muita särkyjä tai muita havaintoja en huomannut.

Itselle tämä oli tärkeä päätös jo lauluharrastukseni takia, koska ennen leikkausta jännitin suutani ja mietin huulteni asentoja koko ajan laulaessani. Nyt voin keskittyä vaan siihen, että päästään laulujen tekstit sointujen kautta pihalle ilman suuni liikkeiden miettimistä. Ja vaikka vielä noin vuoden päästä minulta poistettiin titaanilevyt leuastani, olen tosissani ollut tyytyväinen päätökseeni. Nyt en kärsi niinkään niska- ja hartijasäryistä, saati sitten ole paniikissa laulaessani. Suosittelen myös muille, jotka haluavat suorat hampaat itselleen.


Sometimes, at the age of eight p.m. I did some surprise, in part, deliberate decision to go to correct the teeth. Although the decision and implementation is required from yourself a lot of patience and confidence in the outcome of success, I'm currently satisfied with the decision. First, the teeth, orthodontics was carried out at an early age of primary school age range of appliances to fixed and removable self-shortcuts, used in the end plate. However, straightening your teeth in place was still full of age after that, so the first images of your teeth and that's how it went.

I myself have been more than good luck orthodontic terms, because the municipality where the residence was still independent, so I was privileged to get the foot clinic and the client to pay only the clinic fee. Längelmäki then took care of the rest of the municipality for the payment, which must then be paid the City of Jämsä.

My teeth for orthodontic treatment, it is now two sets of iron removed from the top and bottom teeth, small chin in order to fit all the teeth as straight. The so-called rockets became very familiar with this situation, such as the upper overlapping the lower case. And even if the rockets were told myself tightening operation to be sore, I can completely straight and warm to say that it's not normal for the gum-esteem a meager thing, that will not bring no teeth, washing meager situation.



Cutting the lower jaw was also supplied with the contract, which became the beginning of the departure. Quite an interesting experience, which is a self taught a lot of new things. Depreciation in connection with the teeth have had to be ameliorated in a number of distortions to act on their own life, which would have been worse, at some level track. Here's how I heard you tell the Erkki Lehtiranta's course, "the grammar of the human body." There was a program is a pretty interesting weekend of training.

After surgery, it was surprising that no pains have been more specific, although at the beginning it seemed, than to be put in chin double-dose of BOTOX and otherwise felt like a thick jaw and tight with rubber tape. Other pains, or other observations I've noticed.

Myself, this was an important decision for the song because of my hobby, since before the surgery stretching my mouth and I wondered lips positions all the time with singing. Now I can concentrate, but to get the lyrics for the songs chords through the yard without the mouth movements of thinking. And although still about a year to get me removed from the titanium in my chin, I mean it was not satisfied with my decision. Now, I do not suffer so much in the neck and shoulder problems, let alone sing not panic. I also recommend to others who want straight teeth myself.


lauantai 10. syyskuuta 2011

Kirkkokuoro ja taito laulaa äänissä - Church choir singing voices and skills


Olen jo lähes 3 vuotta laulanut paikallisessa kirkkokuorossa johon minut sai suostuteltua sen vetäjä kanttori Sisko Huhtala. Viimeisin pyyntö tapahtui Länkipohjan palvelutalolla, jossa he lauloivat minun tavoin yhtenä loppiaisena. Seuraavista harjoituksista lähtien olen ollut yksi kuoron aktiivisimmista laulajista ja mukana ollaan edelleen.

Ensimmäisissä harjoituksissa muut kuvittelivat minun alkavan automaattisesti laulamaan sopraanoissa, mutta alttojen vähäisyyden takia päätin olla yksi heistä. Itsellä kun äänialassa riittää, niin tästä tuli lähdettyä liikkeelle. Keväällä tuli oltua korkeintaan kaksissa harjoituksissa, kun edessä oli ensimmäinen esiintyminen kuoromekossa kyseisessä rukoushuoneen tilassa. Vähän jännitti, mutta ihan hyvin meni. Harjoituksia meillä on kolmet kuukaudessa perjantaisin ja laulajia harjoituksissa lähes 20. Itse olen yksi porukan nuoremmista laulajista, vaan en nuorin.

Mielenkiintoisimpia laulettavia teoksia ovat itselle tähän asti olleet psalmit, joiden sävelkulun kanssa saa välillä takoa enemmän ja vähemmän. Hienoimpina hetkinäni olen tähän asti pitänyt Längelmäen kirkossa laulamiset. Siinä on jotian hienoa ja näihin hetkiin olen muutaman kerran yhdistänyt myös hautausmaalla käynnin kynttilän viennin yhteydessä. Itselle on nimittäin suku ollut jo pitkään hyvinkin tärkeä ja pidän itselle hyvin tärkeänä sen, että vien ja sytytän Karjalaisena evakkona tulleen pappani isän haudalle kynttilän. Ei sillä, että pitäisin itseäni niinkään erityisen uskovaisena, mutta kuten jo mainitsin, minulle on suku hyvin tärkeä ja rakas ilmiö. Onhan kyseessä perussuomalaista räiskyvämpi, huumorintajuisempi ja pitkäjänteinen kansa.

Ja vielä mitä tuohon äänissä laulamiseen tulee, niin kieltämättä sitä on tullut tehtyä jo aiemmin ala-asteen nuorisokuorossa ja myöhemmin paikallisessa viihdekuorossa. Eli tuttua juttua. Näiden lähes kolmen vuoden mukana olon aikana olen saanut vastuuta kahteen asiaan; toimin tämän kuoron toisena vetäjänä avustaen harjoituksissa yksinkertaisin neuvoin ja kehotuksin ja viime keväänä toiminnassa herätettiin vanha perinne emännän pestin myötä joka tuli myös omalle kohdalle. Meilläpäin juodaan äänenavauskahvit joka harjoituksissa joiden keiton ja laiton minä hoidan. Ja mitä tulee vielä tämän kuoron historiaan, niin tämän vuoden lopulla ensimmäisenä adventtina on meidän tarkoitus järjestää kirkkokuoron 100- vuotisjuhlat ensin kirkossa järjestettävän messun myötä ja sen jälkeen kahvituksen merkeissä Västilässä.


I have already sung in almost three years in a local church choir where I persuaded the head of Cantor Sister Huhtala. Lastly, I was asked to join the church choir at Epiphany Länkipohja enhanced service in the house, where they sang in my way. The following exercises since then I have been one of the most active singers in the choir and we are still involved.

Others thought the first practice session I automatically start to sing soprano in, but because of poor alttojen I decided to be one of them. I have a wide sound range, so this was left off. In the spring came to having been more than two in practice, when the front was the first occurrence of the choir dress in the prayer room space. A little nervous, but went pretty well. Exercises, we have three Fridays a month, and nearly 20 singers rehearsals Personally, I have one bunch of the younger singers, but I am the youngest.

Sing the most interesting works are self hitherto been the Psalms, which receives the key passage with the batter between the more and less. Some of the finest moments I have so far been Längelmäki singing in the church. It is great to jotian these moments and the few times I joined also visit the cemetery candle exports. Self is in fact sex has long been a very important and I myself is very important that the kindle and the Karelia evacuee came the father of my grandfather's grave candle. Not that I would myself so much especially a believer, but as I already mentioned, my family is very important and dear to the phenomenon. After all, this basic Finnish exhilarating sense of humor and a long-term people.

And yet the voices singing in that shall come, it has become undeniably done in the past the primary school youth choir, and later in a local entertainment in the choir. So the familiar story. These nearly three years of involvement in the course I have had responsibility for two things; functions as a second leader of this choir, assisting with advice and exercises, the simplest call to action, and last spring, resurrected from the old tradition of the mistress of Pest, which also came with its own item. Conversely, we drink a cup of coffee every vocal exercises with the soup, and illegal, I'll do. And what will come of this choir's history, the end of this year's first advent, we have to be held in the church choir's 100 - the first anniversary of the Mass will be held in the church, and after coffee brands Västilä.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Hoitoalan osaamisen näyttöjä ja sauvakävelylenkkiä - Nursing skills demonstrations, and nordic walking links


Viime viikot on kulunut mukavasti hoitoalan työelämään tutustumisen merkeissä. Paikkanani Jämsän Hallin tehostettu palvelutalo. Paikka on ollut mitä parhain ja työkaverit mukavia ja innostavia. Myös asiakkaatkin ovat olleet todella mielenkiintoisia persoonia.

Tämä viikko on kulunut ensimmäisen osaamisen näytön parissa. Käsilläni vielä yhden päivän ajan kasvun ja tukemisen ohjaamisen näyttö, joka on suunnitelmasta toteutukseen sujunut ihan mukavasti. Tällä hetkellä olen aika lailla tyytyväinen itseeni ja panokseeni. Aina on parannettavaa, mutta alkuunkin pääsee, kun on tiedostanut itselleen ne osa-alueet, joihin pitäisi enemmän ja tosissaan panostaa.

Näiden harjoitteluviikkojeni aikana on itselle ollut tärkeää myös päästä liikkumaan luonnossa. Sauvakävelyn merkeissä tietysti edelleen. Se on edelleen yksi omista lajeistani liikkua työpaikalla tehtävien pienten venyttelyjen lisäksi. Kyykäärmeitä ei lenkkireittini varrella ole kahta kertaa lukuunottamatta vastaan, jolloin ne olivat kuolleina tiellä. Kuvan mukaiseen havaintoon on kuitenkin tullut lähes joka kerta törmättyä. Aina samassa paikassa ja varmasti samassa kunnossa. Lisää kuulumisia myöhemmin.

Recent weeks have passed since the comfort of work experience in the care labels. I work a Jämsä Halli enhanced assisted living facility. Place has been the best and most comfortable and inspiring colleagues. Also its guests have been really interesting personalities.

This week has passed since the first screen people skills. My hands yet one day to support growth and directing the display, which is the implementation of the plan worked pretty nicely. At the moment I'm quite pleased with myself and stakes. There is always room for improvement, and you can start when they themselves are aware of the areas, which should more seriously and invest.

These training during my week has been important also to yourself to move naturally. Nordic Walking marks, of course, continue. It is my way to move small tasks in the workplace in addition to stretching. It is my way to work in the nature of small tasks in addition to stretching. Vipers do not have walks along the two times, except against, when they were dead on the road. The image under observation, however, has come almost every time when they collided. Always in the same place, and certainly in the same condition. More news later.

Klikkaamalla tätä pelastat päiväni. Kiitos kun klikkaat./ Clicking on this your save my day. Thank you for clicking.

perjantai 26. elokuuta 2011

Minun tahtini; jenkan tahti - My pace of the dance; jenkka stroke



Minä ihastuin ja rakastuin alle kymmenen vuotiaana tähän Saksalaisesta sottiisi- tanssilajista kehittyneeseen muotoon. Tämän voin sanoa olevan ehdottomasti minun elämääni kantava tahti; jos ei asiat kerralla onnistu, on lopputulosta aina mahdollista muokata toimivammaksi. ... Sama ajatus pätee elämässäni lähes kaikkeen.

Kirjoitukseni jälkimmäiseenkin videoon on syynsä. Se on ensimmäisiä jenkka- kappaleita, joihin minä ihastuin ensimmäisistä kuulemiskerroistani peräti reiluksi 20- vuodeksi. Edelleen se on minulle yksi rakkaimmista jenkka lauluista. Kiitokset rakkaalle sukulaiselleni, joka sitä aikoinaan soitti tanssikeikoillaan.


I fell in love and I fell in love under the age of ten to The German Schottische, a dance form of the species evolved. This can definitely be said to be the driving pace of my life, if things do not succeed at the same time, the outcome is always possible to modify operational. ... The same idea applies to almost all my life.

Writings in the second video is a reason. It is one of the first jenkka songs, which I fell in love to hear it the first times as high as over 20 - years. Further, it is for me one jenkka cherished songs. Thanks to our dear relatives, which it once played in a dance gigs.


maanantai 15. elokuuta 2011

Erilainen viikonloppu; tutustumiskohteena Vivamon raamattukylä - Different weekend, workshop visits Vivamo Bible Village


Menneenä viikonloppuna tuli tehtyä poikkeus sauvakävelyaikatauluni suhteen. Kyseinen lenkki tuli tehtyä jo lauantaina, koska sunnuntaiaamuna tuli lähdettyä ennen kahdeksaa Pirkanmaan kirkkomusiikkikuorolaisten kanssa Lohjalle Vivamon raamattukylään, johon kukin tutustui omalla tavallaan. Kyseisellä paikalla pääsi seuraamaan myös raamatun tekstiä Luukkaan evankeliumista tarinan "Tuhlaajapoika" myötä.

Monet tietävät ja muistavat tämän vertauskuvallisen tarinan kertovan kahdesta erilaisesta veljeksestä, työteliäästä ja isälleen uskollisesta ja toisesta ystäviensä parissa aikaansa viettävästä veljeksestä, joka eräänä päivänä veljensä kanssa riitaantuneena päättää ottaa itselleen osuutensa isältä saamastaan perinnöstä nähdäkseen maailmaa. Todella loistavasti kirjoitettu teksti ensinnäkin ja näytelmän roolituskin on erinomaisesti toteutettu. Todella vaikuttava lopputulos.

Tämä on toinen kerta kun itse olen tullut käyneeksi Lohjalla. Ensimmäisellä kerralla kävin muiden kaupan alan opiskelijoiden kanssa tutustumassa sikäläisessä koulutuskeskuksessa järjestettyyn nuorten taitaja- tapahtumaan, jossa esiteltiin monenlaisia erilaisia jo toteutuksessa olevia liikeideoita, joista oli mahdollista saada myös kansainvälinen tunnustus.

Täytyy sanoa, että toisen kerran Lohjassa käyneenä tämä paikka ja kohde oli kyllä todella koskettava ja mieleenpainuva. Sen voi päätellä myös näistä paikan päällä otetuista kuvistakin. Jotenkin tässä on omalla tavallaan täysin sama rauhanomainen tunnelma, kuin on myös Päiväkummun leirikeskuksessa, jossa aikoinaan tuli oltua rippileirillä. Tässä paikassa tulevat esiin myös erilaiset nähtävyydet, joita ei muualta löydä. Siis täysin oma maailmansa.

Täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen lähtiessäni muiden oman kuorolaisteni kanssa tälle reissulle tutustumaan aiempaa täysin uuteen, mutta hyvinkin henkilökohtaiseen maailmaan. Uskonnollisuuden ja kristinuskon maailmaan. Ja matkamuistoksi tältä reissulta tuli ostettua tunteiden tunnistamisesta kertova kirja ja enkeliriipus kaulaani. Mukaan tarttui myös muutama esite kyseisestä kohteesta. Upea kokemus ja ihana kohde.

This past weekend was an exception made ​​of Nordic walking schedule. That link was already done on Saturday, because Sunday morning, came before the departure of eight Pirkanmaa church choir music with Lohja Vivamo bible to the village, which each got to know their own way. This place is also witnessed the biblical text, Luke's gospel story, "Prodigal Son" will.

Many people know and remember this metaphorical story to tell two different brothers, hardworking and loyal to his father and other friends, romance among brothers, who one day disputing with his brother, decides to take a share of the inheritance received from the father to see the world. Really brilliantly written text first, and the role of the play is hardly a perfect place. Very impressive results.

This is the second time when I am gone in Lohja. The first time I went to other trade-related with the students exploring the young people visited the training center held an expert in event, which presented a wide range of variety in the implementation of business ideas, which was also possible to obtain international recognition.

I must say that for the second time in Lohja fermentation of this place and the target was certainly very touching and memorable. It can also be deduced from these on-site received kuvistakin. Somehow, this has its own way exactly the same peaceful atmosphere, as is also Päiväkumpu course and camping center, which once became a confessor has been in the camp. This site will highlight the various attractions that can not find elsewhere. So totally different world.

I must say that I'm really satisfied with leaving in the other's kuorolaisteni with our previous trip to this very new, but the very personal world. Religion and Christianity in the world. And a souvenir from this trip was purchased from a book telling the identification of emotions and enkeliriipus my neck. According also grabbed a few sets that item. A great experience and a wonderful destination.

torstai 11. elokuuta 2011

Ajatuksia opintojen maailmasta kesäloman jälkeen - Thoughts on the world of education after the summer holidays

Opinnot on siis taas alkaneet allekirjoittaneen kohdalla ja omalla kohdalla jotenkin aiempaa motivoituneemmalla asenteella. Oman tietokoneen lisäksi motivaatiota lisäävät nämä lukijoiden kanssa jakamani kirjoitukset täällä blogissani, ne juuri hankkimani keinukengät, innostus sauvakävelyyn ja SodaStream Jet - limpparikone. Se laite on kyllä ihan ykkönen jo sen takia, että siihen liitetyissä uutteissa on todella vähän kaloreita.

Omassa lempijuomassani on Fitnesstukusta hankkimaani vihreä teejauhetta, sokeritonta Fun Light- mehutiivistettä, Aloe Vera juomaa ja ripaus cayannepippuria. Ihan mielettömän hyvän makunen yhdistelmä, jota on tullut juotua jo lähemmäs 10 litraa, jollei enemmänkin. Tunneillakin samaista juomaa on mukava juoda pullosta, niin ei tarvitse ostaa 5 € limpparipulloa mistään automaatista.

Itsellä on käynyt tuuri näiden limpparikoneasioiden suhteen, koska ensimmäisen laitteen tulin voittaneeksi karaokekisoista sijoittuen toiseksi ja saaden samalla 10 pulloa limppariuutteita mukaani. Muutkin kaksi limpparikonetta tulin saaneeksi bingokaraokesta, ja kaikkien laulajien kesken pidetyistä arpajaisista karaokessa. Ja mitä vielä tulee opimtoihin, niin näillä eväillä tällä hetkellä tuntuu siltä, että elämä maistuu entistä paremmalta ja oma positiivisuus, rehellisyys ja suoruus useimmissa asioissa, motivoi itseä aikuisopiskelijana täysin uudella tavalla samalla kun uskaltaa nauttia suoritetuista arvosanoista ja omasta aktiivisuudesta oppia uutta. Tästä on hyvä jatkaa.


So while studies have begun signing their own case and the case somehow more motivated attitude. In addition to your own motivation will increase with the readers of these writings Shared by here in my blog, they just acquired a swing shoes, enthusiasm for Nordic Walking and Soda Stream Jet Soda Maker. It will be just the device for the number one reason that attached to it, the extracts are very low in calories.

In your favorite drink is a fitness equipment wholesale acquired my green tea powder, sugar-Fun Light-juice concentrate, aloe vera drink, and a pinch of cayenne pephttp://www.blogger.com/img/blank.gifper. Just insanely delicious combination that has become drunk already closer to 10 liters, if not more. Lessons of equating a drink is a nice drink from the bottle, so no need to buy a € 5 bottle of soda from any vending machine.

I have been lucky the soda maker machine things, because I won a karaoke device of the first race and finished second at the same time and got 10 bottles of soda extract with me. The other two soda maker I got infected with the bingo and karaoke singers, among all the lottery held on the karaoke. And yet what will opimtoihin, both these advantages at the moment it seems that life will taste even better, and your positive attitude, honesty, candor, and in most cases, self motivated adult student, a completely new way at the same time when you dare to enjoy the rendered value of words and their own activity to learn something new. This is a good start.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Lisää kuulumisiani - More news


Tässä taas ajattelin kertoa lisää kuulumisiani tästä viikonlopusta. Ja taas pidemmittä puheitta asiaan.

Perjantaina aloittamani siivous tuli toistaiseksi viimeisteltyä lauantaina imuroinnilla ja lattian pesulla ja näin on oma huone kohtuullisen hyvässä siivossa. Läppäriä on tullut käyteltyä päivittäin jossain määrin, onhan se oma, niin sen käytöstä täytyy nauttia riittävissä määrin. ...Vaikka vielä puolen yön jälkeen ja nukuttua sen jälkeen se mitä mahdollista.

Lauantaiaamuna tuli sopivissa ajoin kerittyä paikalliselle ohjelmalliselle kesätorille ja ostettua omalla nimellä kirjotettavat arvat niin itselle, kuin myös sisareni tenaville. Yksi palkintokin tuli samaiselta reissulta. Kummipojallani kävi taas säkä voittaa jotain pientä. Kummitätinä olen innoissani aina kun pojulla on tuuria voittaa palkintoja. Kirjoitukseni kuva on joltain aiemmalta kesätorilta.

Alkuillasta ilmaantui sitten sisareni tuomaan tenavat mummulaan Kuusamon reissua varten, jolle he pääsevät mummun ja papan kanssa laina asuntoautolla. Siinä tuli sitten samalla esiteltyä myös oma läppäri ja keinukengät systerille. Myöhemmin suihkun jälkeen tuli sitten tehtyä päätös lähteä paikalliseen "Kultakurkku" karaokekilpailun esikarsintaan.

Kisapaikalle tuli ilmaannuttua riittävän ajoissa, jolloin ilmoittautuminen oli mahdollista. Kilpailukappaleiksi tuli valittua Marita Taavitsaisen tango "Rakastan, rakastan, rakastan" ja Yön "Loisto". Kumpikin meni tyylikkäästi nappiin ja semifinaali häämöttää lokakuussa.

Tänään tuli sitten yritettyä tehdä sauvakävelylenkki, mutta tusinasauvat käytössä toinen sauvoista oli yllättäen toista lyhyempi, joten lenkki jäi lyhyeksi. Vanhempieni hakiessa asuntoautoa, tuli sitten pidettyä seuraa kolmelle ihanalle sisareni tenavalle. Tosin asuntoauton saamisessa meni sitten kuitenkin vähän ylimääräistä aikaa, joten lähes alle kouluikäisille piti keksiä omat puuhansa. Hamahelmet osoittautui loistavaksi ajanvietoksi tässä.

Pienen tovin jälkeen kaarasi asuntoauto pihaan ja vanhempani lastasivat matkakamppeet systerin tenavien kanssa asuntoautoon ja siitä heidän matkansa alkoi. Minä jäin siis kotiin yhdessä koiramme Wilman kanssa. Me kotihengettäret. Että näin.

"Ja niin kun kauas kuljetaan
on pakko mennä päivä kerrallaan.
Turhaan mietin kuinka eilispäivän virheet korjaisin
voin elää täällä hetken, jolle valon antaisin."


Here again I thought to tell more about the news this weekend. And again the issue without further ado.

Friday, initiated by the maid was so far finished on Saturday, vacuuming and washing the floor and thus have their own room in reasonably good order. I have come to a laptop that used that day to some extent, after all it's own, so its use must be sufficiently enjoyed. ... Although it after midnight and sleep after what it can.

Saturday morning was the appropriate time, shorn in the local marketplace Programmatic and bought lottery tickets, which are written your name so myself, my sister, as well as children. One of the reward came in this same trip. My godson went again to win a little something at the withers. A godmother I'm excited whenever my godson be lucky to win prizes. The picture is from one of my writings from the previous summer at the market.

In the early evening, then my sister showed up to bring the kids grandparents creates Kuusamo trip for which they get to her grandmother and grandpa with a loan of a camper. It was then presented at the same time also have their own laptop, and a swing to my sister's shoes. Later, after showering, I decided to go to the local "Golden Throat" karaoke competition in the semifinals.

Race came by the onset early enough, when the registration was possible. Competition Pieces was chosen by Marita Taavitsainen's tango, "I love, love, love" and the Yö 's"Loisto". Both went in style and bang looms in the semifinals in October.

Today was then tried to make Nordic walking ring, but a dozen sticks use different rods were suddenly a second shorter, so the link was short-lived. My parents' apartment when applying for a car, was then held in the three lovely sisters, a child. However, getting the car home, then went to a little extra time, however, so close to children under school age had to invent their own conclusion. Plastic Helmet use is proved to be an excellent time here.

After a while a small camper parked to the yard, and my parents loaded the baggage of my sister with children in the car and the apartment on their journey began. So I stayed home with our dogs with Wilma. We are the home occupants. That way.

"And so when you walk away from the
is forced to go days at a time.
In vain I wonder how yesterday's most errors are corrected
I can live here for a while, which would give light. "


Klikkaamalla tätä pelastat päiväni. Kiitos kun klikkaat./ Clicking on this your save my day. Thank you for clicking.